Julkaisut

Neuvottoman koulu

Viime viikolla Neuvottomaan saatiin hyviä uutisia, kun palveluverkkoselvitys julkaistiin. Tarkemmin aiheesta voi lukea Kymen Sanomista. Referoituna esitys on kuitenkin positiivinen Neuvottoman kannalta. Valtuuston äänestykseen on menossa 14.3.2023 vaihtoehto, jossa Neuvottomaan rakennettaisiin uusi koulurakennus. Nämä hyvät uutiset näkyivät myös viime viikonloppuna Neuvottoman vanhempaintoimikunnan järjestämässä maalisriehassa, jossa kävijöitä riitti varovaisten arvioiden mukaan neljättä sataa. Aktiivinen toiminta kylällä…

Maalisrieha

Neuvottoman koulun liikuntahallilla ja pihalla lauantaina 11.3 kello 13 – 15:30. Paikalla paljon näkemistä ja kokemista. Tervetuloa!

Veneilykausi 2023

Oletko jo miettinyt milloin tämän vuoden veneilykausi alkaa? Entä milloin pääsee taas soutamaan Neuvoton Ry:n veneellä? Vastaus löytyy oheisesta linkistä. Veneilykausi alkaa N…Y…T….

Lumihahmokilpailu 2023

On taas se aika vuodesta kun jo perinteeksi muodostunut Neuvottoman lumihahmokilpailu palaa. Tänä vuonna kilpailuaika on pidempi, joten pääsette suunnittelemaan taideteoksenne viimeistä piirtoa myöten. Kilpailu alkaa 13.1 iltapäivällä ja päättyy kun lumen olomuoto sen määrää. Tämän jälkeen kisan tuomaristo vetäytyy kammioihinsa arvioimaan tuloksia ja voittaja julistetaan tammi-helmikuussa. Kisaan pääsee osallistumaan Neuvoton Ry:n FB-sivuilla. Lähetä kuvasi…

29.11.2022 yhteisöilta koululla

Marraskuun lopulla pidettiin yhteisöilta koulun kirjastoluokassa. Pääaiheet, joista keskustelua virisikin mukavasti, olivat palveluverkkoselvityksen tilanne ja Uittimensalmen projektin tilanne. Palveluverkkoselvityksen tilanteesta tilaisuudessa oli kertomassa Valtuutettu Petri Harju. Palveluverkkoselvityksessä tarkoituksena on selvittää mitä palveluita Haminan kaupunki järjestää asukkaille milläkin alueella. Selvitettävien palveluiden joukossa on muun muassa perusopetuksen järjestäminen ja näin ollen selvityksessä on myös Neuvottoman koulun tulevaisuus…

Lumihahmokilpailu on täällä!

On taas se aika vuodesta kun jo perinteeksi muodostunut Neuvottoman lumihahmokilpailu palaa. Viime vuonna kilpailu oli tiukkaakin tiukempi kun kisa käytiin yhden viikonlopun aikana. Tänä vuonna kilpailuaika on pidempi, joten pääsette suunnittelemaan taideteoksenne viimeistä piirtoa myöten. Luntakin on tullut sopivasti ja mikäli lumi menee liiaksi pakkasen puolelle, käykää kurkkaamassa ohjeet pakkaslumen veistoon seuraavan linkin takaa.…

Neuvottoman koulu

Vuoden 2019 syksyllä keräsimme paikallisten yhdistysten ja aktiivien voimin vetoomuksen Neuvottoman koulun tulevaisuuden puolesta. Kyselyssä selvitimme myös asukkaiden motivaattoreita Neuvottomaan muuttaessa sekä tämän hetken asiointitottumuksia alla olevien teesien avulla. Ala-asteikäiset lapset tarvitsevat turvallisen koulumatkan, jota voi kulkea jalan tai pyörällä.Koulun olemassaolo on vaikuttanut asumispaikan valintaan.Suuri osa perheemme/ruokakuntamme asioinnista tai työmatkoista suuntautuu kuntarajojen ulkopuolelle. Vuonna 2019…

Neuvoton

Kuinka usein on tullut ajateltua, mitä kaikkea tekemistä ja nähtävää omalta kylältä löytyy. Historiaa löytyy vuosisatojen takaa ja näkymiä rauhoittumiseen meren äärellä on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Lisäksi mahtavat harrastusmahdollisuudet niin maalla kuin merellä lisäävät kirsikan tähän kakkuun. Alla olevan linkin takaa löytyvään karttaan on lisätty mielenkiinnon kohteita kylältämme. Kun huomaat kartasta puuttuvan jonkin tärkeän…

Kyläruuhet soutukunnossa

Kylän perinteinen tervattu kyläruuhi sai tänä vuonna kaverikseen hieman uudempaa valmistustekniikkaa edustavan veneen. Perinteinen, kylän vanhaa käsityöläisosaamista edustava, ruuhi ei kuitenkaan väisty sivuun vaan jatkaa kyläläisten palvelemista kesän riennoissa omalla meren lahdellamme. Testisoudut uudella veneellä suoritettiin heti vesillelaskun yhteydessä ja kulku oli tasaista. Samalla suoritimme vanhemman veneen tervauksen loppuun ja nyt, kesäkuun alussa, molemmat veneet…

Kuninkaiden jalanjäljissä

Oletko haaveillut kulkevasi kuninkaiden jalanjälkiä? Nyt voit seurata entisten valtiomiesten käyttämää vuosisataista reittiä kylämme läpi. Neuvottoman kylän läpi kulkee vielä nykyisinkin historiallisen Kuninkaantien tiepohjaa. Kuninkaantie on alunperin kulkenut Norjan länsirannikolta, Bergenistä aina Pietariin asti ja tie on ollut käytössä 1300-luvulta lähtien. Suomessa tietä Turusta Viipuriin on kutsuttu nykyisen nimityksen lisäksi muun muassa Postitieksi ja Helsingin…

Neuvoton 90 minuutin säteellä

Haikailetko pidemmälle? Vain 1,5 tunnissa saavutat muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman, josta pääset matkustamaan mihin tahansa maailmassa. Samassa ajassa pääset parkkeeraamaan itsesi Tallinnan tai Tukholman lautalle nauttimaan Itämeren aalloista. Alle 1,5 tunnin pääset nauttimaan lännessä niin Helsingin kuin Lahdenkin palvelu- ja kulttuuritarjonnasta, josta löydät varmasti mieleistä tekemistä ja seurattavaa ympäri vuoden. Idässä sinua odottaa Lappeenranta ja…

Vuosikokous 2021

Yhdistyksen vuosikokous pidetään tiistaina 30.3 kello 18. Tänäkin vuonna tukeudumme sähköisiin järjestelmiin ja pidämme kokouksen Skype-sovellusta käyttämällä. Kokouksessa valitsemme yhdistyksen toimijat seuraavalle 1-vuotiskaudelle, käymme läpi viime vuoden tapahtumat ja suunnittelemme tulevia tapahtumia. Haluatko mukaan toimintaan? Laita yhteystietosi osoitteeseen neuvotonry@gmail.com ja saat linkin kokoukseen liittymistä varten. Linkki toimitetaan noin 15-30 minuuttia ennen kokouksen alkua. Tervetuloa!

Neuvoton 45 minuutin säteellä

45 minuutissa Neuvottomasta saavutat jo muun muassa Loviisan, Porvoon ja Kouvolan palvelut sekä idässä Venäjän rajalla sijaitsevat palvelut. Palveluihin sisältyy lukuisia kauppapaikkoja sekä suuri määrä eri alojen ammattilaisia. Kulttuuria ja historiaa harrastavalle on tarjolla monia kotiseutumuseoita, Porvoon vanha kaupunki, Strukan sulut sekä esimerkiksi Strömforsin ruukki. Loviisasta pääset starttaamaan Länsi-Kymen kulttuuritielle, jonka varrelta löydät kymmeniä nähtävyyksiä.…

20 Minuuttia Neuvottomasta

Tämän kehän sisällä saavutat jo seuraavan suuret työllistäjä- ja palvelualueet, Kotkan keskustan ja satamat sekä Inkeroisten teollisuuskeskittymän. Mussalon satamassa on suuri työnantajakeskittymä, jossa toimii tällä hetkellä pääasiassa logistisia palveluntuottajia. Kotkan keskustasta löydät liikettä jokaiseen makuun ja heti Kotkan länsipuolella on Hakamäen marketalue. Kaipaatko virkistystä arjen pyöritykseen? Hamista Vilniemeltä löydät Pitkät hiekat, jossa pääset rentoutumaan Suomenlahden…

Neuvottoman Lumihahmokilpailu

Neuvottoman jo perinteeksi muodostunut lumihahmokilpailu kisattiin taas ensimmäistä kertaa tammikuussa 2021. Kisa-aikana oli perjantain 22.1 ja sunnuntain 24.1 välillä. Tänä aikana kisaan sai ilmoittaa mukaan oman mestariteoksensa ja niitä tulikin pitkälti kolmatta kymmentä. Kisan alku oli verkkainen ja luomuksia tuli perjantain aikana jokunen. Kylällä oli kuitenkin ilmeisesti sana kiirinyt tästä arvostetusta kilpailusta ja lauantain puolen…

10 minuutin Neuvoton

Luitteko jo juttusarjan ensimmäisen osan? Käyhän kurkkaamassa se osoitteessa: https://neuvoton.com/2020/12/28/neuvoton-5-minuutissa/ Nyt suuntaammekin katseemme kauempana oleviin palveluihin. 10 minuutissa Neuvottomasta saavutat kahden keskustan, Haminan ja Karhulan, palvelut. Näistä löydät päivittäistavarakauppojen lisäksi muut elämisen ja asumisen palvelut. Lisäksi saavutat Jumalniemen marketalueen vaivattomasti E18-valtatietä pitkin. Terveyden ja hyvinvoinnin palvelut ovat tämän kehän sisällä. Haminan terveyskeskus palvelee perusterveydenhuollon palveluissa.…

Neuvoton 5 minuutissa

Neuvottoman ja Salmin kylät sijaitsevat läntisessä Haminassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Kylien toiminnallisena keskuksena toimii Neuvottoman koulun ympäristö, josta löytyy laajassa käytössä oleva liikuntahalli sekä kylän oma kauppa. Kaupan ohessa on myös kuntosali ja muuta liiketoimintaa. Keskukselta katsoen saavutat E18-moottoritien alle viidessä minuutissa ja olet matkalla kohti Helsinkiä tai Pohjolan Pariisia, Pietaria. Yhtä nopeasti pääset myös…

Neuvot On! – Avoimet kylät 2020

Neuvoton tuo veneenveistäjien vanha kylä, joka on kasvanut kahden vahvan, Haminan ja Kotkan sataman välissä. Meiltä on hyvät yhteydet niin itään Pietariin, pohjoiseen Kouvolaan kuin myös länteen Helsinkiin. Unohtamatta tavaraliikenteen yhteyksiä satamistamme joka maailman kolkkaan. Kylällä toimii vahvaa harrastustoiminta aina mopokerhosta, lentopalloon ja lasten urheilutoiminnasta ikäihmisten jumppiin. Kylällä on talvisin ylläpidetty hiihtolatu sekä luistelukaukalo ja…

Neuvottoman talvipäivä vol. 3

Neuvottoman talvipäivä tulee taas. Paikkana tänä vuonna Neuvottoman koulun piha. Ohjelmassa muun muassa Pörinäkerho kalustoineen, Mutte-poni ja Neuvottoman vanhempain toimikunnan buffetti. Kolmen hengen joukkueet ovat tervetulleita ottamaan mittaa toisistaan tandem-hiihdon aluemestaruuskilpailun sprinttimatkalla. Luistovoiteet ja välineet kilpailun järjestäjän puolesta. Tervetuloa viihtymään!

Neuvoton – karu maa

Haminan Neuvottoman kylän alkuperäinen, ruotsinkielinen nimi on Sneudt ja nimi tarkoittaa vanhassa ruotsin sanastossa ’karua maata’ paikan maaston perusteella. Neuvottoman nimi on mainittu tiettävästi jo v. 1458 kylien rajoja koskeneen tuomion asiakirjoissa useissa eri kirjoitusmuodoissa: Neuotho, Nävittöby tai Näuottaby (1544). V. 1578 Neuottoma V. 1738 Muodot Nevittoby, Nefvotto V. 1740 Neuvits ja Neuvottoma  1970-luvulla Neuvottoman…