Kategoriat
Palvelut

Kyläruuhet soutukunnossa

Kylän perinteinen tervattu kyläruuhi sai tänä vuonna kaverikseen hieman uudempaa valmistustekniikkaa edustavan veneen. Perinteinen, kylän vanhaa käsityöläisosaamista edustava, ruuhi ei kuitenkaan väisty sivuun vaan jatkaa kyläläisten palvelemista kesän riennoissa omalla meren lahdellamme.

Testisoudut uudella veneellä suoritettiin heti vesillelaskun yhteydessä ja kulku oli tasaista. Samalla suoritimme vanhemman veneen tervauksen loppuun ja nyt, kesäkuun alussa, molemmat veneet ovat valmiina soutajia odottamassa.

Veneitä valmiiksi laittaessamme muistimme, että olimme unohtaa tärkeimmän: veneiden nimet! Ajattelimme, että on kyse sen verran tärkeästä asiasta, että yksin meidän ei tätä valintaa tule tehdä. Päätimmekin kysyä nimeä suoraan käyttäjiltä ja nimipari -ehdotuksia tuli viikon aikana kaiken kaikkiaan lähes 90 kappaletta. Muutama hyvä ehdokas veneiden nimeksi nousi joukosta esiin, mutta valinta oli edelleen liian vaikea vain meidän tehtäväksi.

Onnistuimme kaventamaan ehdokkaat TOP 7:ään, josta lopullisen valinnan teki Neuvottoman koulun oppilaat. Eniten ääniä saanut nimipari julistettiin 4.6 koulun kevätjuhlassa ja veneiden nimeksi valittiin Neuvoton ja Neuvotar. Kisa oli tiukka sillä marginaali oli vain 3 ääntä.

Kiitos Neuvottoman koulun oppilaat ja opettajat ja kiitos kaikille nimiehdotuksia antaneille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.