Viime viikolla Neuvottomaan saatiin hyviä uutisia, kun palveluverkkoselvitys julkaistiin. Tarkemmin aiheesta voi lukea Kymen Sanomista. Referoituna esitys on kuitenkin positiivinen Neuvottoman kannalta. Valtuuston äänestykseen on menossa 14.3.2023 vaihtoehto, jossa Neuvottomaan rakennettaisiin uusi koulurakennus. Nämä hyvät uutiset näkyivät myös viime viikonloppuna Neuvottoman vanhempaintoimikunnan järjestämässä maalisriehassa, jossa kävijöitä riitti varovaisten arvioiden mukaan neljättä sataa. Aktiivinen toiminta kylällä […]
Kategoria: Palvelut
Marraskuun lopulla pidettiin yhteisöilta koulun kirjastoluokassa. Pääaiheet, joista keskustelua virisikin mukavasti, olivat palveluverkkoselvityksen tilanne ja Uittimensalmen projektin tilanne. Palveluverkkoselvityksen tilanteesta tilaisuudessa oli kertomassa Valtuutettu Petri Harju. Palveluverkkoselvityksessä tarkoituksena on selvittää mitä palveluita Haminan kaupunki järjestää asukkaille milläkin alueella. Selvitettävien palveluiden joukossa on muun muassa perusopetuksen järjestäminen ja näin ollen selvityksessä on myös Neuvottoman koulun tulevaisuus […]
Kyläruuhet soutukunnossa

Kylän perinteinen tervattu kyläruuhi sai tänä vuonna kaverikseen hieman uudempaa valmistustekniikkaa edustavan veneen. Perinteinen, kylän vanhaa käsityöläisosaamista edustava, ruuhi ei kuitenkaan väisty sivuun vaan jatkaa kyläläisten palvelemista kesän riennoissa omalla meren lahdellamme. Testisoudut uudella veneellä suoritettiin heti vesillelaskun yhteydessä ja kulku oli tasaista. Samalla suoritimme vanhemman veneen tervauksen loppuun ja nyt, kesäkuun alussa, molemmat veneet […]
Neuvoton 90 minuutin säteellä

Haikailetko pidemmälle? Vain 1,5 tunnissa saavutat muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman, josta pääset matkustamaan mihin tahansa maailmassa. Samassa ajassa pääset parkkeeraamaan itsesi Tallinnan tai Tukholman lautalle nauttimaan Itämeren aalloista. Alle 1,5 tunnin pääset nauttimaan lännessä niin Helsingin kuin Lahdenkin palvelu- ja kulttuuritarjonnasta, josta löydät varmasti mieleistä tekemistä ja seurattavaa ympäri vuoden. Idässä sinua odottaa Lappeenranta ja […]
Neuvoton 45 minuutin säteellä

45 minuutissa Neuvottomasta saavutat jo muun muassa Loviisan, Porvoon ja Kouvolan palvelut sekä idässä Venäjän rajalla sijaitsevat palvelut. Palveluihin sisältyy lukuisia kauppapaikkoja sekä suuri määrä eri alojen ammattilaisia. Kulttuuria ja historiaa harrastavalle on tarjolla monia kotiseutumuseoita, Porvoon vanha kaupunki, Strukan sulut sekä esimerkiksi Strömforsin ruukki. Loviisasta pääset starttaamaan Länsi-Kymen kulttuuritielle, jonka varrelta löydät kymmeniä nähtävyyksiä. […]
20 Minuuttia Neuvottomasta

Tämän kehän sisällä saavutat jo seuraavan suuret työllistäjä- ja palvelualueet, Kotkan keskustan ja satamat sekä Inkeroisten teollisuuskeskittymän. Mussalon satamassa on suuri työnantajakeskittymä, jossa toimii tällä hetkellä pääasiassa logistisia palveluntuottajia. Kotkan keskustasta löydät liikettä jokaiseen makuun ja heti Kotkan länsipuolella on Hakamäen marketalue. Kaipaatko virkistystä arjen pyöritykseen? Hamista Vilniemeltä löydät Pitkät hiekat, jossa pääset rentoutumaan Suomenlahden […]
10 minuutin Neuvoton

Luitteko jo juttusarjan ensimmäisen osan? Käyhän kurkkaamassa se osoitteessa: https://neuvoton.com/2020/12/28/neuvoton-5-minuutissa/ Nyt suuntaammekin katseemme kauempana oleviin palveluihin. 10 minuutissa Neuvottomasta saavutat kahden keskustan, Haminan ja Karhulan, palvelut. Näistä löydät päivittäistavarakauppojen lisäksi muut elämisen ja asumisen palvelut. Lisäksi saavutat Jumalniemen marketalueen vaivattomasti E18-valtatietä pitkin. Terveyden ja hyvinvoinnin palvelut ovat tämän kehän sisällä. Haminan terveyskeskus palvelee perusterveydenhuollon palveluissa. […]
Neuvoton 5 minuutissa

Neuvottoman ja Salmin kylät sijaitsevat läntisessä Haminassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Kylien toiminnallisena keskuksena toimii Neuvottoman koulun ympäristö, josta löytyy laajassa käytössä oleva liikuntahalli sekä kylän oma kauppa. Kaupan ohessa on myös kuntosali ja muuta liiketoimintaa. Keskukselta katsoen saavutat E18-moottoritien alle viidessä minuutissa ja olet matkalla kohti Helsinkiä tai Pohjolan Pariisia, Pietaria. Yhtä nopeasti pääset myös […]