Oletko haaveillut kulkevasi kuninkaiden jalanjälkiä? Nyt voit seurata entisten valtiomiesten käyttämää vuosisataista reittiä kylämme läpi.
Neuvottoman kylän läpi kulkee vielä nykyisinkin historiallisen Kuninkaantien tiepohjaa. Kuninkaantie on alunperin kulkenut Norjan länsirannikolta, Bergenistä aina Pietariin asti ja tie on ollut käytössä 1300-luvulta lähtien. Suomessa tietä Turusta Viipuriin on kutsuttu nykyisen nimityksen lisäksi muun muassa Postitieksi ja Helsingin länsipuolella Suureksi Rantatieksi. Nykyisin tie noudattelee pääosin vanhan Helsingintien linjausta.
Vanhaa tiepohjaa on vieläkin käytössä Neuvottomassa ja otsikon kartalta on nähtävissä tien linjaus, nykyisiä teitä noudatellen, kokonaisuudessaan Leikarilta Reitkallin tienhaaraan Neuvottoman lävitse.

Tarkastellaan Kuninkaantien linjausta Neuvottomassa tarkemmin ja aloitetaan sen länsipäästä. Ensimmäinen pätkä alkaa valtatie 15:n ja Karhunsuontien risteyksestä, josta lähdemme kulkemaan kohti itää. Karhunsuontien jälkeen historiallinen reitti noudattelee Juholantien ja Urpintien nykyisiä tiepohjia.

Urpintien jälkeen vanha tienpohja ylittää nykyisen Helsingintien sen eteläpuolelle. Täällä Kuninkaantien reitti jatkuu Kivimäentien ja Mäntykalliontien tiepohjia pitkin. Mäntykalliontieltä ylitetään jälleen Helsingintie sen pohjoispuolelle Ala-Heikkiläntielle.

Ala-Heikkilän tietä jatkettaessa itään, vanha yhteys katkeaa hetkeksi kunnes vanha tiepohja kulkee Rakentajantien pohjaa noudattaen.

Rakentajantietä edetessä yhteys katkeaa taas ja vanha tiepohja jatkuu eteenpäin Purotietä pitkin. Nykyisen voimalinjan kohdalla tie ylittää taas Helsingintien pohjoispuolelle ja matkaa jatketaan matkaa kohti Haminaa. Tämän, nykyisin metsäautotienä olevan tien varrelta löytyy seuraavassa kuvassa näkyvä Kulkurin patsas.

Kulkurin patsas on vanha kilometripylväs, joka osoittaa matkaa Helsinkiin ja Viipuriin. Kyseinen pylväs on tien etelälaidalla ja kertoo matkan Helsinkiin olevan 164 km ja Viipuriin 125 km. Kilometripylvästä on myöhemmin muokattu Summan kartanon omistaja Theodor Bruun nuoremman toimesta. Punaiseen ympyrään on kaiverrettu teksti: ”Kulkurin patsas, Muisto HKI-Viipuri tiestä.”