-
Neuvottoman koulu
Viime viikolla Neuvottomaan saatiin hyviä uutisia, kun palveluverkkoselvitys julkaistiin. Tarkemmin aiheesta voi lukea Kymen Sanomista. Referoituna esitys on kuitenkin positiivinen Neuvottoman kannalta. Valtuuston äänestykseen on menossa 14.3.2023 vaihtoehto, jossa Neuvottomaan rakennettaisiin uusi koulurakennus. Nämä hyvät uutiset näkyivät myös viime viikonloppuna Neuvottoman vanhempaintoimikunnan järjestämässä maalisriehassa, jossa kävijöitä riitti varovaisten arvioiden mukaan neljättä sataa. Aktiivinen toiminta kylällä…
-
29.11.2022 yhteisöilta koululla
Marraskuun lopulla pidettiin yhteisöilta koulun kirjastoluokassa. Pääaiheet, joista keskustelua virisikin mukavasti, olivat palveluverkkoselvityksen tilanne ja Uittimensalmen projektin tilanne. Palveluverkkoselvityksen tilanteesta tilaisuudessa oli kertomassa Valtuutettu Petri Harju. Palveluverkkoselvityksessä tarkoituksena on selvittää mitä palveluita Haminan kaupunki järjestää asukkaille milläkin alueella. Selvitettävien palveluiden joukossa on muun muassa perusopetuksen järjestäminen ja näin ollen selvityksessä on myös Neuvottoman koulun tulevaisuus…
-
Kyläruuhet soutukunnossa

Kylän perinteinen tervattu kyläruuhi sai tänä vuonna kaverikseen hieman uudempaa valmistustekniikkaa edustavan veneen. Perinteinen, kylän vanhaa käsityöläisosaamista edustava, ruuhi ei kuitenkaan väisty sivuun vaan jatkaa kyläläisten palvelemista kesän riennoissa omalla meren lahdellamme. Testisoudut uudella veneellä suoritettiin heti vesillelaskun yhteydessä ja kulku oli tasaista. Samalla suoritimme vanhemman veneen tervauksen loppuun ja nyt, kesäkuun alussa, molemmat veneet…