-
Keskellä tulevaisuutta!

Neuvoton on kehittynyt kahden vahvan, Haminan ja Kotkan välissä. Kylän kasvua vauhdittivat 70- ja 80-luvuilla niin metsäteollisuuden kasvu kuin satamien kehittyminen yhdessä kasvavien tavaravirtojen kanssa. 90-luvulla avautunut itäraja toi paljon työtä alueelle ja toimi alueen kehittävänä voimana aina 2000 luvulle asti. Metsäteollisuuden 15 vuotta sitten alkanut rakennemuutos on vaikuttanut Kaakonkulmalla merkittävästi ja muutoksen laineet tuovat…
-
Neuvottoman koulu
Viime viikolla Neuvottomaan saatiin hyviä uutisia, kun palveluverkkoselvitys julkaistiin. Tarkemmin aiheesta voi lukea Kymen Sanomista. Referoituna esitys on kuitenkin positiivinen Neuvottoman kannalta. Valtuuston äänestykseen on menossa 14.3.2023 vaihtoehto, jossa Neuvottomaan rakennettaisiin uusi koulurakennus. Nämä hyvät uutiset näkyivät myös viime viikonloppuna Neuvottoman vanhempaintoimikunnan järjestämässä maalisriehassa, jossa kävijöitä riitti varovaisten arvioiden mukaan neljättä sataa. Aktiivinen toiminta kylällä…
-
29.11.2022 yhteisöilta koululla
Marraskuun lopulla pidettiin yhteisöilta koulun kirjastoluokassa. Pääaiheet, joista keskustelua virisikin mukavasti, olivat palveluverkkoselvityksen tilanne ja Uittimensalmen projektin tilanne. Palveluverkkoselvityksen tilanteesta tilaisuudessa oli kertomassa Valtuutettu Petri Harju. Palveluverkkoselvityksessä tarkoituksena on selvittää mitä palveluita Haminan kaupunki järjestää asukkaille milläkin alueella. Selvitettävien palveluiden joukossa on muun muassa perusopetuksen järjestäminen ja näin ollen selvityksessä on myös Neuvottoman koulun tulevaisuus…
-
Neuvottoman koulu
Vuoden 2019 syksyllä keräsimme paikallisten yhdistysten ja aktiivien voimin vetoomuksen Neuvottoman koulun tulevaisuuden puolesta. Kyselyssä selvitimme myös asukkaiden motivaattoreita Neuvottomaan muuttaessa sekä tämän hetken asiointitottumuksia alla olevien teesien avulla. Ala-asteikäiset lapset tarvitsevat turvallisen koulumatkan, jota voi kulkea jalan tai pyörällä. Koulun olemassaolo on vaikuttanut asumispaikan valintaan. Suuri osa perheemme/ruokakuntamme asioinnista tai työmatkoista suuntautuu kuntarajojen ulkopuolelle.…
-
Neuvoton

Kuinka usein on tullut ajateltua, mitä kaikkea tekemistä ja nähtävää omalta kylältä löytyy. Historiaa löytyy vuosisatojen takaa ja näkymiä rauhoittumiseen meren äärellä on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Lisäksi mahtavat harrastusmahdollisuudet niin maalla kuin merellä lisäävät kirsikan tähän kakkuun. Alla olevan linkin takaa löytyvään karttaan on lisätty mielenkiinnon kohteita kylältämme. Kun huomaat kartasta puuttuvan jonkin tärkeän…