Yhdistyksen toiminta on päättynyt vuoden 2025 alussa. Yhdistys saavutti tavoitteensa, mikä oli uuden koulun saaminen kylälle. Yhdistys kiittää kaikkia toiminnassa mukana olleita ja työssä avustaneita.
Yhdistyksemme on perustettu vuoden 2020 alussa. Toiminta-ajatuksemme lähti liikkeelle jo paria vuotta aiemmin kylällä pidetyistä pienistä tapahtumista, joita järjestimme kyläläisten iloksi. Tapahtumien tuottamista jatkamme taas kun tilanne sen sallii. Sillä välin jatkamme kylämme tietoisuuden kasvattamista muissa kanavissa.
Tarkoituksemme
Yhdistyksemme tarkoituksena on kehittää kylää, pitää kylä elinvoimaisena sekä mainostaa kylämme palveluja yli kuntarajojen. Yhdistyksemme järjestää kylällä tapahtumia sekä ajaa kylän etua kuntamme hallinnollisissa elimissä. Päätavoitteenamme on saada kylälle uusi, allergiavapaa monitoimitalo, jossa sijaitsee kylän keskeisimmät palvelut, koulu mukaanlukien.
Yhdistyksessä toimii aktiivisesti viisi kyläläistä, jotka ovat asuneet pitkään kylällä ja uskovat kylän vahvuuksiin. Haluatko mukaan aktiiviseen joukkoomme? Ota rohkeasti yhteyttä.
